Jessellä oli pienin

04.07.2009 21:15

Perjantaiaamuna puskettiin rullilla vaaralle pikkukovaa skedeä. Oli mäki täynnä tyhjiä ja vähän täydempiä reisiä, ja kyllähän ne täydemmätkin koivet tyhjeni reilun 8min nousussa, kun sen riittävän usein ylös kapusi. Edelliseen tekstiin viitaten Murray ja Roddick joutuivat ottamaan vähän iisimmin, koska myöhemmin päivällä oteltiin leirimestaruudesta. Roddick vei Wimbledoniin siirretyn ottelun, mutta mainittakoon, että alkukarsinnat käytiin massakentällä, joka sopi hieman paremmin Murraylle – kun taas alustan vaihto kelpasi Roddickille.

Perjantaina ehdittiin myös mittauspuuhiin. Jessellä oli pienin. Vaikka mittamies otti kaiken mahdollisen irti – tyvestä asti - ei tulokseksi saatu kuin 8,4. Martilta sentään löytyi vähän enemmän ja maaginen lukema oli 9,8. Lasse oli ainoa, joka pääsi kymppikerhoon tuloksellaan 10,3. Vuoden 2009 suurin pudottaja kilpailun voitti Jesse. Ja eiköhän joka pojalla rasvaprosentit tipu syksyyn mennessä entisestään.

Tänään päästiin temmeltämään suolle 8x4’ vk:ta. Kuvagallerian uusista kuvista voi huomata, ettei suo ollut kovin kosteassa kunnossa mutta kyllä sinne miehet saatiin riittävästi uppoamaan. Viikon treenit ovat tehneet tehtävänsä eikä suolla nähty kovin monia tuoreita jalkoja mutta suolla vietetyn parin tunnin jälkeen  olo oli huomattavasti parempi. Ainakin Jessellä, joka teki comebäkin kuoleman partaalta.

Koko porukkaa kovasti kiinnostava Ranskan suosituin matkailuohjelma Tour de France starttaa myös tänään. Mielenkiintoa lisää entisestään tietysti Lancen paluu kehiin. Lance on yksi maailman kovimmista urheilijoista ja on jännittävä nähdä miten hän pärjää muutaman vuoden tauon jälkeen. Meidän piti lähteä kokoonpanolla Kalle, Matu, Martti polkemaan muutamia nousuja ja katsomaan touria, mutta eihän me mitään yllättäen saatu aikaiseksi. Kotisohvalta treenien välissä seuraten siis jälleen..

Huomenna on aika siirtyä kotiin harjoittelemaan muutamaksi viikoksi ennen seuraavaa leiriä Auressa. Mardu ja Matu ottaa pienoisen varaslähdön osallistuen viikkoa aikaisemmin Norjassa järjestettäviin rullakisoihin, lajeina vapaan sprintti ja 12km yhteislähtö myöskin vapaalla. Luvassa on kovia kisoja kovassa seurassa. Vaan sehän se tässä hommassa hienointa onkin!

- J & M