On sika kunnossa, sikakunnossa?

08.02.2011 18:45

Seiser Alm, Itaaaaalia.

Viimeksi pari vuotta sitten kokoonpanolla kolme pientä porsasta, oltiin valmistautumassa Ramsau am Schweinsteinissa possujen maailmanmestaruushiihtoihin, jotka pidettiin silloin Liberecissä. Sää oli huono: pakkanen ja tuuli vihmoi, lunta satoi ja lumi, jota satoi, ei ollut kovin liukasta. Kaiken lisäksi possut sairastuivat flunssaan, jonka he kaikki - samassa navetassa asuessaan - ensimmäisen possun sairastuttua tietysti saivat. (kyseessä ei ollut kuitenkaan sikainfluenssa, joka sekin sairastettiin sitten vähän myöhemmin..) 

Parin vuoteen mahtuvien possuporukalla tehtyjen sikailureissujen jälkeen possut ovat kasvaneet isoiksi, mutta niin on tehneet heidän kilpakumppaninsakin. Tavoitteet ovat monilla korkealla, siksi me harjoittelemmekin nyt korkealla. Kilpakumppanimme eivät niin tee, ja saa nähdä mitä siitä seuraa - vai seuraako mitään?

Tällä hetkellä samasta farmista kaksi on valmistautumassa vastaaviin kisoihin ja vastaavaan matkaan. Tosin nyt kun katsoo herätessään ulos hotellin ikkunasta, voi todeta ettei kaksi vuotta sitten ollut kertaakaan näin hyvät olosuhteet. Nyt tämä sama näkymä hotellin ikkunasta on odottanut meitä joka aamu. Matu on täällä maajoukkueleirillä, itse maksan matkan omasta nuppikukkarostani, koska en kuulu ns. menestystoivoihin, mutta kun porukalla mennään ja yhdessä tehdään niin kaikki hoituu aikanaan. Tosin täytyy sanoa, että joka euron arvoinen paikka tämä on, varsinkin kun on tullut seurattua noita Lapin sääennusteita.

Leiripaikka hotellista kuvattuna    

Seiser Alm hotellin ikkunasta

Joukkuevalinnoissa koettiin jälleen kovia, kun esimerkiksi Lasse ei mahtunut 12 urheilijan kiintiöön, joka Suomella oli miesten hiihtoon asettaa. Joukkueeseen oltiin valittu jo ennen viimeisiä karsintoja yhdeksän normaalimatkojen hiihtäjää, kun rinttereitä oli valittuna vain yksi. Karsinnoissa kolmanneksi sijoittunut, mutta selvästi Suomen sillä hetkellä neljänneksi paras rintterimme ei siis mahtunut joukkueeseen, ja hiihdämme luultavasti vajaalla miehistöllä MM-sprintin. Ruotsilla ja Norjalla on täysi joukkue, mutta myös siellä (niin kuin kovin usein) viimeisen miehen kohdalla oli valinta vaikea ja kisoissa eivät esiinny Bryntesson eikä Kjolstad (edellisten MM-kisojen 2.). Hiihdin toissapäivänä Gjerdalenin kanssa joka oli kanssani samaa mieltä siitä että joka matkalle pitäisi saada asettaa täysi joukkue ilman rajoituksia. Nyt esim. Norjalla on asettaa kisoihin "vain" 18 hiihtäjää, koska muut lajit mukaanlukien urheilijoiden kokonaismäärä täyttyy, jolloin joka matkalle ei saada välttämättä edes täyttä joukkuetta heidän omissa kotikisoissaan! Ja vaikka saataisiin niin ei välttämättä se ihanteellisin kokoonpano. Eikö MM-kisoissa pitäisi olla maansa parhaat mukana?

Itse olen nyt neljään päivän käynyt ottamassa sukset jalassa aurinkoa 13 tuntia ja nahka on saatu porsaalle ominaiseen, johonkin paskaisen ja punaisen välimaastoon. On pitänyt malttaa mennä rauhassa, että jaksaa koko parin viikon setin, ja että sopeutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Sopeutumisen jälkeen voi alkaa hiomaan viimeistä kuntoaan esille MM-kisoja varten. Pari päivää pidempään täällä ollut Matu lähti just tekemään kovaa harjoitusta, jonka valmentaja oli hänelle pienten väärinkäsitysten jälkeen laittanut ohjelmaan. Eilen Matulla oli lepopäivä ja ihmetteli, kun seuraavalle päivälle oli vaatimattomasti laitettu kaksi harjoitusta aamupäivälle ja kaksi iltapäivälle. Tiedusteltuaan valmentajaltaan, että mitkä kaikki siitä pitäisi suorittaa tuli vastaukseksi lyhyesti että "2 min". Pehmeä laskeutuminen siis lepopäivän päälle, ei polteta itteemme loppuun.

Matu korkeimmalla kukkulalla kisaviiksien kera.

Matu kukkulan kuninkaana kisaviiksineen

Lämpömittari hotellin terasilla

Tätä kuvaa ei ole muokattu. Hotellin parvekkelta, joka iltapäivä. Ps. Täällä ei tuule ollenkaan.

 

Mardu
 
Ps. Kisatunnelmaan: