Lupaan, että tämä on viimeinen kerta!

12.12.2009 21:00
”Rintterit sivuille ei sitten kirjoiteta mitään perusjuttuja. Kuulumisia ja sellasta paskaa! ”
 
Hah…minäpä kirjoitan!
Perustelut:
1. Mulla ei oo kitaraa mukana että voisin säveltää laulun suksista.
2. Jätkien runot oli niin hienoja, ettei sille tielle kannata nyt edes yrittää lähteä.
3. Pelkästään itseään ei nyt viitsi alkaa kuvata alasti tai paskalla.
4. Hienoja kuvia ei tästä Suomen pimeydestä saa tähän hätään edes photoshoppaamalla.
 
Eli,
 
Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää. Oletteko käyneet hiihtämässä? Minä olen, tänään viimeksi.
Koko alku talvi on mennyt enemmän tai vähemmän päin penaalia ja tänään sain vihdoin hieman positiivistakin fiilinkiä irti ropasta. Hiihdin siis kauden tokan kisan Lapinlahden Kallen kisoissa. Aika-ajosta olisi tullut supista ne kuuluisat sijat 55-65. mutta onneksi erävaiheessa alkoi sitten jotain tapahtuakin. Kiri irtosi ja lopputuloksissa sijat yksi viiva yksi. (Meillä on poikien kanssa tapana arvioida omaa ja toisten menoa: ”Supissa sijat 7-12” tai oikein kovalla itseluottamuksella voi sitten sanoa ”Sijat 1-1”) Viivalle päässeet rintterit hoitivat kokonaisuuden muutenkin kunniakkaasti kun Jölli loisti jo aika-ajossa toisella sijallaan ja piti tuon sijan A-finaalissakin. Näillä eväillä siis kohti Roglaa ensi viikolla. Kallekin tuli Vuokattiin niin saadaan yhdessä piiskata toisiamme vieläkin kovempaan tikkiin. Tosin enköhän minä ehdi tässä vielä sairastua tai vähintään nyrjäyttää nilkan tai katkaista kynnen.
 
Davosista vielä sen verran että olipahan taas hienoa katsoa Hapon menoa. Ei pelkästään se, että voittaa supissa, vaan se, että sen tekee hallitulla ja fiksulla hiihdolla. Se on kovan jätkän merkki!
 
Huomenna on sitten tulessa rintterit M&M höystettynä Moukari-Lassella. Viime vuoden tulosten parantuminen lienee itsestäänselvyys mutta toivotaan että pojat pysyvät pystyssä ja taistelevat finaalipaikoista! Ja niinhän ne tekevät!!
 
Siitäs saitte. Peruskuivaa kuulumista. Perkele.

-Jesse